Maaliskuussa 1998 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura edustajanaan pääsihteeri Urpo Vento on myöntänyt tutkimusstipendin suuruudessaan 5000 mk,- Vepsän Seuran varapuheenjohtaja Leo Baskinille. Stipendin nojalla käynnistämme uutta keruuohjelmaa, josta saa tarkempia tietoja seuraavasta linkista:

Se oli tärkeä asia huomioiden sen tosiasian, ettei Vepsän Seura saa mitään rahoitusta Venäjän valtiolta. Joudumme itse rahoittamaan tutkimus- ja avustustoimintaamme pitämällä hyväntekeväisyystilaisuuksia ja ottaen vastaan lahjoituksia.

Tilanne tällä hetkellä Venäjällä on niin surkeaa, että monet viralliset tutkimuslaitokset ovat supistaneet tieteellisia tutkimuksiaan. Esimerkiksi eräs naispuoleinen kansatieteilijä Pietarin Kansatieteen museosta, jonka tiloissa on keskitetty maailman laajin vepsäläinen kokoelma, on valittanut, ettei hän rahoituksen puutteen vuoksi pääse enää vuosittaisille keruumatkoilleen Vepsänmaalle. Junalippu Pietarista Tihvinälle maksaa n. 60,- suomen markoissa sanottuna + linja-auto n. 40,- tekee 100,- menokuluja. Instituutti on niin köyhä, ettei näitä rahoja löydy. Kyllä hän matkustaisi mielellään omilla rahoilla sille työmatkalle, mutta palkka on vain 300,- kuussa eikä sitäkään ollut maksettu moneen kuukauteen.

Tila on kuitenkin kriittinen siinä mielessä, että kansanrunolijoiden viimeisin sukupolvi on poistumaisillaan. Uudenaikainen elämäntapa ei jätä elintilaa perinteisille harrastuksille, jotka aikaisemmin kuuluivat erottumattomasti elämiseen. Niin kuin eräs kalevalaislaulaja vastaten kysymykseen, että esittääkö hän yhä runojaan, sanoi - Ei konsa laulaa kun jääpallo-ottelut on telkkarissa joka ilta!

Näin kaatuvatkin vuosituhansia kansaa johtaneen viisauden viimeiset sirpaleet; Emme voi sille mitään, koska koko maailman historian suuntaus on siihen nähden vastakkainen. Ainoa, mikä olisi voitavissamme on ehkä yrittää mahdollisimman täydellisesti säilyttää ne perinteet tuleville sukupolville. Monista perinnelaijista itkuvirsitaito ja noituustiede ovat ehkä ensimmäisiä tuomittujen jonossa.
Erittäin salaperäisiä noituustietoja ei välitetä kenellekään ulkopuoliselle, vaan omille lapsille tai lapsenlapsille. Toisaalta huhutaan, ettei noita voi kuolla ennen kun on luovuttanut tietämänsä eteenpäin. Joskus hylätyssä syrjäkylässä kaukana salometsän siemenessä noita pysyy kuolemavuoteellaan kuukausittain eikä voi millään "saada surmaa" kun talviaikana ei kylässä ketään kävijöitä ole. Jos dokumnetoitsija sattuu saapumaan sellaiseen paikkaan hän onnistuu tallentamaan paljon arvokasta materiaalia ja noita ilokseen pääsee taivaaseen.  

(jatkuu)